Kaikki ‘Vesta’-kategorian uutiset

Vesta

Vestan jääpallokausi päätokseen

  16. huhtikuuta, 2010 ei kommentteja »  

Vestan jääpallon kilpailukausi ynnättiin riemullisissa juhlissa Uunisaaressa 27.4. kuudenkymmenen vestalaisen voimin (kuvia Kuvagalleriassa). Reippailla nuorilla on useampi harrastus ja päällekkäiset menot oli asetettava järjestykseen. Varsinkin C-joukkueen nuorilla oli musiikkiopiston koe tai harjoitukset konsertteihin.

Jääpallo on tiimityöskentelyä, eikä joukkue pääse tuloksiin ellei koko joukkue ole mukana. Kiitoksen ja palkinnon ansaitsee aina koko joukkue.

Vesta/Botnia A-yhteisjoukkue
SM-kultajoukkueessa pelasivat Vestan B -93 syntyneet: Elmeri Helme, Henri Martikainen, Mikko Keränen ja Toni Virtanen sekä Vestan A-nuoret Patrick Huber, Christoffer Huber ja Casimir Berner, kauden aikana joukkueessa pelasi 9 vestalaista.

Christoffer Huber valittiin 19-vuotiaiden MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi – MM-kisat pelattiin Venäjän Uljanovskissa 29.-31.1.10 Kisat voitti Ruotsi, Suomi hopeaa ja Venäjä oli kolmas.

Vesta B -94-93
Vestan kautta aikojen paras joukkue voitti SM-kultaa kolmannen kerran peräkkäin. B valittiin Vestan kauden joukkueeksi. 17-vuotiaiden maajoukkueringissä oli 8 vestalaista. Valmentaja ja jojo Mikko Helme korosti puheessaan, että määrätietoisella työllä ja tavoitteellisuudella on mahdollista nousta jääpallon huipulle.

Vuoden pelaajaksi valittiin joukkueen selkäranka, pelaaja joka omalla esimerkillään
saa kaikki muutkin pelaamaan hyvin – Henri Martikainen.
Kauden kehittyjä- jolla oli rakettimainen kehitys kauden aikana, suoraan ikäluokan
huipulle – Samuli Majamäki

Vesta C -95-96
Kauden pelaaja on Niki Vihtola ja kauden tsemppari/kehittyjä Patrick Dahlberg

Vesta D -97-98
Kauden pelaajaksi D-joukkue valitsi Tuomas Hellemaan ja kauden kehittyjän palkinnon sai Vilho Saariluoma

Vesta E -99
E-nuoret voittivat Helsingin piirisarjassa pronssimitalit.
Kauden pelaaja on Tommi Jyry, joka esitti pirteitä otteita. Kauden kehittyjän palkinnon sai Joonatan Vuorela ja tsemppari on Lauri Kiuru. Joukkueen kantava voima oli Jonathan Johansson, joka myös palkittiin.

Vesta F -00-01
Jääpallokoululaiset voittivat ylivoimaisesti SJPL:n jääpallosarjan kultaa.
F joukkueen vuoden pelaaja on maalitykki Simo Auvinen ja vuoden tsemppari
Aaro Parkkinen.
Pelaajat valitsivat keskuudestaan itse vuoden pelaajan/hyvän kaverin jotka palkittiin jääpallolla. (nimet tulevat myöh)

Vesta/2 ja 3, Suomi-sarja sekä ikikset
Aikuisten joukkueet pelasivat Hgin piirin IC-sarjassa, jossa Vesta/2 voitti hopeaa 9 ja Vesta/3 pelasi itsensä seitsemännelle sijalle. Suomi-sarjassa “maakuntien” joukkueet menestyivät, pääkaupunkiseudulla ei ollut puhtia. Sarja pelattiin kahdessa lohkossa turnauksina ja pelit sattuivat SM-pelien kanssa päällekkäin, joten sijoitus oli seitsemäs. Ikikset pelaavat innolla kaukalopalloa Hgin piriin sarjassa ja henki on korkealla.

Vesta

Vestan pelaajia huipulla

  2. helmikuuta, 2010 ei kommentteja »  

Petri Sinnemäki nimitetty virallisesti Vestan junioripäälliköksi.
Sinnemäki on käytännössä  vastannut pitkään Vestan junioritoiminnasta oman pelaajauran ohella.  Hän on seuran hallituksen jäsen ja toiminut neuvonantajana sekä tuonut esiin Jääpalloliiton nuorisovaliokunnalle rakentavia sarjojen kehittämisehdotuksia.

Pete Pättiniemen ura Vestan hallituksessa jäi lyhyeksi. Pete on vestalainen ja pelasi HIFKin bandyliigassa kaksoisedustuksella. Pete muutti Ruotsiin opiskelemaan Tukholman yliopistossa ja on toinen suomalainen joka on kelpuutettu taitojensa puolesta pelaamaan Tukholman AIK:ssa. Pete keskittyy loppukauden pelaamiseen ja opiskeluun täysillä.  Hienoa Pete!

Elmeri Helme -93 synt B-nuori  on ensimmäinen suomalainen juniori, joka hyväksyttiin Sandvikenin bandylukioon ja pelaamaan mestaruustasolla SAIK:ssa. Elmeri pelaa myös Vestan B-joukkueessa. Elmeri on vakiopelaaja Suomen nuorten maajoukkueissa. Loistava ura edessä!

Christoffer Huber valittiin 19-vuotiaiden MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi – onnea Stoffe!  MM-kisat pelattiin Venäjän Uljanovskissa 29.-31.1.10 Kisat voitti Ruotsi, Suomi hopeaa ja Venäjä oli kolmas.

Vesta

Vestan XI kv. junioriturnaus 28.-29.11.09

  1. joulukuuta, 2009 ei kommentteja »  

KIITÄMME Vestan XI kv. nuorten turnaukseen osallistuneita joukkueita, taustaryhmiä ja tukijoita.

Turnaus pelattiin varsin vaihttelevassa sadesäässä, sunnuntaiaamun kova sade sotki tiukkaa ohjelmaa, mutta kaikki ottelut pystyttiin pelaamaan.
Joukkueiden asenne oli loistava, “pelaamaan olemme tulleet ja myös tottuneet ulkojäällä säässä kuin säässä”. Pallo pyöri ja maaleja tehtiin.

Turnauksen sarjat olivat
C -nuoret (-95-96) 2x20min – 6 joukkueen suora sarja
D -nuoret (-97-98) 2x20min – 6-joukkueen kaksinkertainen sarja +finaalit
Turnauksen aikana pelattiin myös F/G ikäisten 3 joukkueen harrastesarja

>> Turnaus-sivu

VESTA RY, VESTA RF

Merit Lemminki, turnausvastaava
050-5057745 | vesta@mbnet.fi

Vesta

Vestassa maajoukkuepelaajia

  4. helmikuuta, 2009 ei kommentteja »  

Viime viikonloppuna 31.1.-1.2.09 pelasivat Suomen ja Ruotsin 15-vuotiaat pojat maaottelut Varkaudessa ja Jyväskylässä, missä myös pj oli tsemppaamassa Suomen joukkueesa pelasivat Vestan pojat Eemeli Skantz ja Juuso Tervonen. Eemeli esitti varsin vauhdikasta peliä ja oli vahva tuki joukkueelle ja luki hyvin pelin kulkua. Juuso torjui loistavasti Suomen maalissa Ruotsin vahvoja iskuja siihen malliin, että ottelutulokset olivat siedettävät. Juuso valittiin Jyväskylässä ottelun Suomen joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Onnea molemmille pojille.
smile

17-vuotiaat pojat pelasivat MM-kisat Kirovissa Venäjällä 6.-8.2. ja mukana Vestan Lasse Valli voittamassa pronssimitalin Suomelle. Onnea!