Jääpallokoulun harjoitukset sunnuntaina 5.2 klo 11.30 Mustikkamaalla on peruttu kovan pakkasen takia.
Seuraavat harjoitukset perjantaina 10.2 Kalliossa klo 16.30-17.30
| 5. helmikuuta, 2012 | ei kommentteja » |
Jääpallokoulun harjoitukset sunnuntaina 5.2 klo 11.30 Mustikkamaalla on peruttu kovan pakkasen takia.
Seuraavat harjoitukset perjantaina 10.2 Kalliossa klo 16.30-17.30
| 26. marraskuuta, 2011 | ei kommentteja » |
Vestan juniorimyllyn läpi 80-90 -lukujen taitteessa käynyt Antti Laine väitteli 26.11. tohtoriksi Jyväskylän Yliopiston Liikuntatieteen laitoksella aiheenaan “Urheilujournalismin Suomi–Ruotsi -maaottelu”.
Laine aloitti jääpallouransa juniorina Vestassa ja oli aina joukkueensa kantavia voimia Bo Hortlingin luotsaamissa joukkueissa Risto Johanssonin aikakaudella. Uraansa Antti jatkoi Vestan ykkösjoukkuessa ja myöhemmin Suomen ja Ruotsin pääsarjatasoilla vuodesta 1996 alkaen. Ruotsissa Antti vietti yhden vuoden Örebro SK:n riveissä.
Suomen Bandyliigassa Laine on pelannut Jyväskylän Seudun Palloseuran, Helsingin IFK:n ja Mikkelin Kampparien joukkueissa yhteensä 302 runkosarjaottelua. Otteluissa Laine on tehnyt 297 maalia ja antanut 120 maalisyöttöä. Lukemat oikeuttavat Suomen pääsarjahistoriassa sekä maali- että pistepörsseissä 17 sijalle. Laine päätti pitkän pääsarjauransa kauden 2010–2011 päätteeksi SM-hopeamitaliin Mikkelin Kamppareissa.
Väitöskirjassaan Laine tutki, millaista on suomalaisten ja ruotsalaisten iltapäivälehtien tuottama urheilujournalismi sekä miten ne eroavat toisistaan. Lisäksi hän esittää tulkintoja erojen syistä.
Vaikka väitöksen otsikko on painokas ei Antti halua suoranaisesti painaa suomalaista journalismia maanrakoon vaan päinvastoin.
- Tavoitteeni ei ole lytätä ketään. Sen sijaan toivon, että tutkimukseni herättäisi keskustelua ja auttaisi suomalaisia urheilutoimittajia, Laine kertoo Keskisuomalaisen sivuilla. Lisää väitöksestä voit lukea Jyväskylän Yliopiston sivuilta.
Antti lähettää eksklusiivisesti kesken tohtoriväitöshässäkkäänsä terveisiä kaikille vestalaisille sekä Nallen junioriturnauksen osanottajille. Antti painottaa myös juniorityön merkitystä.
- Rakkaan kasvattajaseuran, kuninkaallisen Kulosaaren Vestan kaikille tyypeille isot terveiset! Etenkin hyvät vetäjät ovat kullanarvoisia juniorityölle. Junnuvuosina Vestassa Bo Hortling jaksoi tsempata jengiä ja olla mukana vaikkei joukkueella aina mennytkään putkeen. Bo sai kuitenkin homman tuntumaan aina siltä, että mukana jakso sinnitellä, Ana muistelee.
Myös Vesta toivottaa Antille isosti onnea väitöksen johdosta!
Väitös on saatavilla myös kirjan muodossa Editan julkaisemana.
| 6. marraskuuta, 2011 | ei kommentteja » |
Vestan harjoitusvuorot ovat perjantaisin Kallion tekojäällä klo 16.30-17.30 ja sunnuntaisin Oulunkylän tekojäällä klo 9-10.
Perjantaisin Kalliossa harjoittelevat jääpallokoulu (-03-06 synytyneet) , P11 (E-jun, -01-02) ja P13 (D-jun, -99-00) joukkueet. Sunnuntaisin (jos ei ole pelipäivä) P11 ja P13 harjoittelee Oulunkylässä.
Jääpallokoulu harjoittelee sunnuntaisin Mustikkamaalla klo 11.30-12.30
| 4. lokakuuta, 2011 | ei kommentteja » |
Vestan e ja d junioreista sekä vanhemmista koostunut ryhmä lähti innokkaana seuran ensimmäiselle leirille Västeråsin upeaan jääpallohalliin 30.9-2.10.2011. Leirillä oli myös mukana Botnian ja Akilleksen junioreita.
Viikonlopun aikana oli paljon jääaikaa tarjolla täydellisissä ison kentän halliolosuhteissa jota hyödynnettiin harjoittelemalla kahdesti päivässä pelinomaisia harjoitteita ja ottelulla paikallisvastustajaa vastaan. Pojat ihmettelivät suuresti miksi meillä ei jääpallohallia Suomessa ole.
Suomen A-maajoukkueen maalivahti Marko Herajärvi, joka on siirtynyt pelaamaan Västeråsin Tillbergan joukkueeseen, kävi tervehtimässä leiriryhmää, kertomassa kuulumisiaan ja opastamassa maalivahteja harjoituksissa. Näimme myös Markon tositoimissa kun Ruotsin Elitserienin joukkueet Tillberga-IFK Kungälv kohtasivat harjoituspelissä. Markon ketteryys, huipputorjunnat ja voltit ottelussa herättivät ihmetystä ja ihailua. Kungälvin joukkueessa oli myös suomalaisväriä kun peräti neljä suomalaispelaajaa pelasi joukkueen kokoonpanossa.
Vestan keltapaidat pelasi leirillä Tillbergan joukkuetta vastaan voittaen ottelun 11-5. Pojat eivät turhaan kunniottaneet vastustajaa vaan luistelivat aktiivisesti, ja kun pallo liikkui hyvin ja näimme sen seurauksena monta hienoa maalia. Tillbergan verkkoa heiluttivat Joel M., Ville, Simo, Matthew ja Kevin. Puolustusta piti hienosti pystyssä Joel J. joka myös uurasti hyökkäyspäässä, Joona ja Nicke. Miki torjui upeasti tolppien välissä ensimmäisessä jääpallo ottelussaan. Miki sai ensikosketuksensa jääpalloon koulussaan viime talvena liikuntatunnilla jossa Vestan johdolla opeteltiin jääpalloa.
Matkalla oli rento tunnelma ja hyvä tilaisuus tutustua paremmin joukkuekavereihin. Oli hienoa huomata että joukkueen uudet pojat saivat hyvän vastaanoton ja sopeutuivat joukkoon saman tien. Mitä tärkeintä, pojat olivat leirimatkalla innostuneita sekä iloisia ja saimme hienon kokemuksen. Ilmoittautumisia tuli jo ensi vuoden leirille sen verran että kenties alkukauden leristä tulee perinne jatkossa.
ML
| 25. syyskuuta, 2011 | ei kommentteja » |
NUORTEN KAUKALOJÄÄPALLOTURNAUS pelattiin 24.9.2011 Oulunkylän jäähallissa
P11- joukkueet P13 -joukkueet
HIFK/red HIFK
HIFK/white VESTA
VESTA
Peliajat olivat P11- sarja 2x 20 min ja P13-sarja 2×25 min
klo 10:00–10:40 P11 HIFK/white – HIFK/red 10-10
klo 10:45–11:35 P13 HIFK/13 – Vesta/13 17- 4
klo 11:55–12:35 P11 Vesta – HIFK/white 6-13
klo 12:40–13:30 P13 Vesta/13 – HIFK/13 3-11
klo 13:50–14:30 P11 HIFK/red – Vesta 6 -13
Vestan pojat päättivät turnauksen mainioin voittolukemin. Turnauksen henki ja pelaajien innostus oli loistava, yhtään rangaistusta ei annettu. Ottelut pelattiin jääpallosäännöillä seuraavin poikkeuksin: – ei paitsiota, aikalisää eikä kulmalyöntiä. Erotuomaritehtävistä vastasi päivän paras tuomari, piirihallituksen jäsen Petri Kärkkäinen
ks. Helsingin piirin omat verkkosivut: http://www.finbandy.fi/helsinki/
Pasi Virtasen/HIFK kuvaamaa elävää kuvaa videona:
| 5. syyskuuta, 2011 | ei kommentteja » |
Kausi on taas pyörähtämässä käyntiin. Vestan -01 pojat kaipaavat muutamaa vahvistusta vauhdikkaaseen talvilajiin. Myös muiden ikäluokkien pelaajat ovat tervetulleita mukaan Vestan joukkueisiin. Nuoremmille Vesta järjestää kauden aikana jääpallokoulun.
Vesta-01 joukkueen kauden tapahtumat:
16.9 Treenit Mustikkamaa klo 17.30-18.30
24.9 Turnaus kaukalossa, Oulunkylä
29.9-3.10. Leiri Västeråsin jääpallohallissa Ruotsissa
Marraskuu harjoitukset alkavat Oulunkylässä ja Kalliossa tekojäällä
Vestan turnaus Oulunkylä 26.-27.11
Piirisarja
Sm osaturnauksia jne
Ota yhteyttä!
markus.larsson@fondita.fi
p. 050 30 88 700
| 4. syyskuuta, 2011 | ei kommentteja » |
Aika ja paikka la-su 26.-27.11.2011, Oulunkylän tekojäärata, Helsinki
Ikäluokat P13 (D) ja P11 (E) joka pelataan SM-osaturnauksena
Nallen Turnaus kohtasi yllättävän vastoinkäymisen, kun Liitto laittoi ko. viikonlopulle täyden kierroksen P15 SM-otteluja. Niinpä jouduimme perumaan P15-sarjan.
Helsingin jäillä, Kalliossa ja Oulunkylässä pelataan turnauksemme lisäksi 6 SM-ottelua, niinpä jääaikoja on jouduttu sovittelemaan. Näistä syistä ohjelman teko on mennyt uusiksi parisen kertaa, valmistuu tuota pikaa.
P13/D pelataan yksinkertaisena sarjana, 5 ottelua/joukkue + finaali, katsotaan saadaanko vielä pronssi-ottelu mahtumaan ja joukkueet ovat:
Botnia/1
Botnia/2
HIFK
JPS99
Narukerä
Vesta
P11/E-SM-osaturnaus on kaksilohkoinen sarja + finaali ja pronssi ja sijoitusottelut ilmoittautuneet joukkueet ovat:
Akilles
Botnia/1
Botnia/2
HIFK red
HIFK white
Kampparit
Narukerä
Vesta
Osallistumismaksut: P13 -sarja 200 euroa ja P11 SM-osakilpailusarjassa 50 euroa tuomarikulujen kattamiseksi ja maksetaan 10.11. mennessä Vesta ry, rf:n tilille 218318-5251 ja IBAN FI28 2183 1800 0052 51
Sunnuntaiaamuna perinteinen Vestan silliaamiainen
Lähimmät ruokailupaikat: Neste Oil -huoltoasema kentän läheisyydessä, Tuomarinkylän ABC-huoltoasema ja kehä I:n toisella puolella Carrols Oulunkylä. Lauantaina on auki myös Oulunkylän ostoskeskuksen kahvilat.
Majoitusta edullisesti tarjoavat:
Hotelli AVA, Karstulantie 6, 00550 Helsinki, www.ava.fi
sähköposti: varaukset@ava.fi ja puh. 09-774751
Stadion Hostel, Olympiastadion, 00250 Helsinki, www.stadionhostel.fi
sähköposti: info@stadionhostel.fi ja puh. 045 7731 0188 ja skype: stadionhostel
Scandic-hotellit, Sokoshotels ja Cumulus tarjoavat sporttikorteilla edullista majoitusta.
Lämpimästi tervetuloa Nallen Turnaukseen!
Turnausvastaava
Merit Lemminki, puh. 050 505 7745
vesta@mbnet.fi
Turnausohjelma
Jussi Heinlahti, puh. 040 766 0262
antikvariaatti.heinlahti@kolumbus.fi
| 15. toukokuuta, 2011 | ei kommentteja » |
Vestan peruskallio Nalle on poissa.
Kauppaneuvos Erik S. Berner kuoli sunnuntai-iltana 8.5.2011 Helsingissä.
Nalle syntyi Kulosaaressa 18.2.1922 pakkaspäivänä, mikä antoi viitteitä tuleville ulkoilmaharrastuksille. Nalle harrasti pienestä pojasta lähtien yleisurheilua, jääpalloa ja sittemmin hän lisäsi lajivalikoimaansa tenniksen, jotka olivat hänen sydäntään lähinnä. Ikämiehenä talvisin hän kävi ensin hiihtämässä Paloheinän laduilla ja tuli sen jälkeen kiirehtien jääpallo-otteluihin ja Vestan turnauksiin. Kesäisin hän ehti touhuta kesäpaikassaan Bötesössä yhdessä puolisonsa Monican, lastensa ja ystävien kanssa. Sinne hän kutsui myös joka kesä Vestan pelaajia, jääpalloliiton hallituksen jäseniä ja maajoukkuepelaajia.
Nallelle oli oma jääpalloseura Vesta hyvin rakas. Hän toimi Vestan puheenjohtajana 1946-56 ja oli seuran selkäranka ja jääpallon peruskallio. Nalle oli monen tahon suurvaikuttaja ja hänestä huokui vanhan hyvänajan suurmiehen johtajuus ja lämminhenkisyys. Nalle kutsuttiin vuonna 1987 Vestan kunniapuheenjohtajaksi ja hänelle on myönnetty Vestan ja Jääpalloliiton kultaiset ansiomerkit.
Erik Berner oli perustamassa Suomen Jääpalloliittoa 1972 eriyttäen näin Suomen Palloliiton jääpallo-osaston, jonka puheenjohtaja hän oli 1969-72, omaksi lajiliitoksi ja hän toimi Jääpalloliiton ensimmäisenä puheenjohtajana 1978 saakka kehittäen lajia uusin ideoin ja lujittamalla Suomea kansainväliselle tasolle. Nalle toimi promoottorina suurille tekojäille, joista ensimmäinen saatiin Helsingin Oulunkylään 1977. Vuonna 1974 perustetun Jääpallon Tuki ry:n hallituksen jäsen hän oli 1974-78 ja puheenjohtaja 1979-83. Nallen aloitteesta perustettiin Monica Bernerin muistorahasto jääpallotoiminnan tueksi. Kansainvälisen Jääpalloliiton (IBF nyk. FIB) varapuheenjohtajana sekä hallituksen jäsenenä Erik Berner toimi vuosina 1969-82.
Kansainvälinen Jääpalloliitto FIB ja Suomen Jääpalloliitto myönsivät vuonna 2008 Erik Bernerille kunnioittavat huomionosoitukset jääpallon hyväksi tehdystä vapaaehtoisesta elämäntyöstä, joka hakee vertaistaan samoin kuin hänen uransa tenniksen parissa.
Tennis oli Erik Bernerille toinen rakas laji, jonka parissa hän on tehnyt yhtä kunnioitettavan uran kuin jääpallossa. Nalle Berner voitti tenniksen 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden 1938 ja aktiiviura jatkui viime vuosiin saakka veteraanitenniksessä ja kansainvälisillä kilpakentillä. Erik Berner toimi korkeissa luottamustehtävissä Suomen Tennisliitossa ja myöhemmin Tennisliiton veteraanivaliokunnan puheenjohtajana. Kaiken ohella hän myös toimi oman seuran Kulosaaren tennisseura GVLK:n hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana. Erik Bernerille on myönnetty Tennisliiton kultainen ansiomerkki ja hänet kutsuttiin Tennisliiton kunniajäseneksi. Vuonna 1991 hän sai Kansainvälisen Tennisliiton “Award for Services to Tennis” -huomionosoituksen.
Erik Bernerille maanpuolustustyö oli hyvin lähellä sydäntä. Hän kertoi mielellään Harry-veljensä kanssa sota-ajan tapahtumista muistellen humoristiseen sävyyn. Hän toimi aktiivisesti viimeiseen saakka Tykkimiehet ry:ssä ollen yhdistyksen puheenjohtaja 1982-88 ja sittemmin kunniapuheenjohtajana. Erik Berner vaikutti suuresti Tykkimiehet ry:n ylläpitämän Tykistömuseon perustamiseen Niinisaloon 1977.
Voimme vain ihailla Nallen aktiivisuutta, ajankäytön hallintaa, mielen pirteyttä ja terävyyttä. Hän ehti vaativan päivätyönsä ohella Berner Oy:n toimitusjohtajana harrastaa urheilijana mainittuja lajeja sekä toimia usean lajin luottamustehtävissä niin seuroissa kuin Suomen ja kansainvälisissä lajiliitoissakin.
Nalle ehti myös matkustella kisoissa ja turnauksissa ympäri maailman. Välillä sattui, että tennis- ja jääpalloturnaukset olivat samaan aikaan niin Nalle valitsi diplomaattisesti ”joka toisen”.
Koska Nallella ei ollut kännykkää, niin joskus oli hankala tavoittaa häntä toiselta puolen maapalloa, onneksi pojat aina ilmoittivat, että nyt taas mennään eikä tavoita pariin viikkoon.
Kun Nalle lopetti oman jääpallon pelaamisensa, hän piti kunnia-asianaan luistella vapaaehtoisena pallopoikana otteluissa ja Vestan turnauksissa. Hän oli myös aina valmis toimimaan Vestan turnauksissa tuomarina ja kunniapuheenjohtajan vakanssilla palkintojen jakajana. Nalle huomioi jokaisen pelaajan ja keskusteli kunkin kanssa palkintoja jakaessa. Vielä marraskuussa 2009 Vestalla oli ilo saada hänet turnaukseen, mutta tuolloin Nalle sanoi ettei enää viitsi ottaa luistimia mukaan. (ks. kuvat galleriassa)
Arvuuttelimme vuonna 2008 Nallen luistimien vuosimallia ja tulos oli,
että ne ovat arvotavaraa.
Nalle osasi myös “väistyä” ja jättää sijaa nuoremmille, kun hän katsoi että homma toimii. Samoin Nalle oli kiinnostunut kaikista Vestan peleistä ja pelaajista ja soitti usein minulle pelaavatko lapsenlapset siinä ja siinä ottelussa, hän tulee seuraamaan peliä tai harjoituksia. Tämän saman aktiivisuuden ovat Nallen lapset perineet.
Muistamme kunnioittaen ja lämmöllä Vestan kunniapuheenjohtajaa ja jääpallon suurmiestä. Erik ”Nalle” Bernerin muisto jää pysyvästi elämään.
Merit Lemminki
| 15. toukokuuta, 2011 | ei kommentteja » |
Lämmin kiitos ja hyvää kesää vestalaisille pelaajille, valmentajille, jojoille ja etenkin vanhemmille jaksamisesta ja mukavan harrastuksen parissa toimimisesta.
Kauden päättäjäiset olivat kivat ja yhteishenkiset,
kauden yhteenveto ja kuvia tulossa sivulle.
Syksyn suunnitelmia:
- jääpalloleiri yhdessä muiden Hgin piirin seurojen kanssa Ruotsissa syyskuun lopulla
- Vestan kv junioriturnaus marraskuun lopulla
Kiittäen kaudesta toivotamme aurinkoista ja voimiakerävää kesää jääpallopelaajille, kilpakumppaneille sekä yhteistyötahoille!
| 25. maaliskuuta, 2011 | ei kommentteja » |
Jääpalloa pelattiin Rautatientorilla tiistai-iltana 9.3.11
Tapahtuma onnistui loistavasti.
Pelattiin kaksi P11 Hgin piirinottelua Botnia-H IFK ja Botnia-Vesta
tulokset Jääpalloliiton tulossivulla
HIFKin naispelaajat leikittivät ja opastivat uusia lapsia ja innostus oli korkealla.
Matias Lehtosen ja Pekka Huovilan ottamat hienot kuvat katsottavissa
Jyväskylässä pelatussa P17 SM-lopputurnauksessa voitti JPS kultaa, Kampparit hopeaa ja BotniaVesta pronssia – onnittelut voittajille .
Bandyliigan loppuottelu oli huikea trilleri Mikkelin Hänskillä!
Mahtavat onnittelut HIFKille ja Kamppareille!!!
Botnia P21 – jossa pelasi 7 vestalaista – voitti SM-hopeaa! ONNEA koko joukkueelle, joka antoi kaikkensa vaan Veiterän luistin oli hiukan nopeampi
Kiitos hienoista peleistä ja kaudesta!
